Keski-Lahden Martat ry

Yhdistyksemme on Lahden alueen vanhin, perustettu 18.12.1913 ja kuuluu Marttaliittoon, joka on vuonna 1899 perustettu kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta.

Toimimme  Hämeen Martat ry:n alaisena.


HISTORIAA

Perustamisen alkuaikoina pienessä Lahdessa elettiin omavaraistalouden aikaa, jolloin asukkailla – myös ”herrasväellä” – oli omat kasvimaansa ja mahdollisuuksien mukaan myös karjaa. Perheenäitien tuli olla varsin monitaitoisia ja tähän tarpeeseen oli perustettu koko maata käsittävä Marttaliitto. 

Maailmansota sekä Suomen sisällissota toivat mukanaan levottomuuksia ja aiheuttivat pula-ajan. 

Lahden valistuneet naiset perustivat v. 1913  Edla Kojosen johdolla Lahden Kansanopistolla Marttayhdistyksen. Perustavan kokouksen pöytäkirjasta käy ilmi, kuinka tärkeänä kokous piti yhdistyksen perustamista.


Kski-Lahden Martat historia
Keski-Lahden Martat perustettiin v.1913
Kski-Lahden Martat historia ja lehti
Keski-Lahden Martat ja Lahden paikallislehti v.1913
Keski-Lahden Martat mukana nykyarjessa
Keski-Lahden Martat mukana nykyarjessa

MARTAT MUUTTUVAT YHTEISKUNNAN MUUTTUESSA

Aineellista hätää ei enää ole – henkistä sitäkin enemmän. Elämme pakettielämää – kaikki on valmiiksi paloiteltu ja paketoitu. Ruoan valmistusta toivoisi harrastettavan enemmän kotona, meillä kun on niin erinomaiset raaka-aineet ulottuvillamme. 

Omavaraisuus on jälleen tärkeää. Ympäristö jossa elämme, kiertotalous, kertakulutuksen välttäminen säästävät paitsi rahaa, myös luontoa. Lisäksi ne auttavat osaltaan luovuuden kehitystä.